Espoon kaupunki on repäissyt uskomattomalla tavalla - kotimainen naudanliha ollaan säästösyistä vaihtamassa ulkomaiseen. Pääsiasiallisena syynä kuitenkin tiedotteen mukaan kotimaisen naudanlihan pieni tuotanto. Tästäkö riemu repesi! Kahvipöytä keskustelu käy kuumana, kuinka yhteiskunta voi kohdella heikko-osaisia näin huonosti? Syöttää nyt heikkolaatuisempaa naudanlihaa niille, jotka eivät voi valita; vanhuksille ja koululaisille.

Henkilökohtaisesti en ymmärrä keskustelua lainkaan, suurin osa suomalaisista syö tanskalaisen joulukinkkunsa mutisematta -vain hiukan paksumman sinappikerroksen päälle levittäen. Mutta en olekaan koskaan ollut kovin valveutunut näissä asioissa. Tälläisistä asiaoista pulttinsa menettävät ovat mielestäni niitä, joilla ei ole elämässään todellisia ongelmia. Eihän tosin minullakaan tosin ole, mutta kuitenkin. Ongelmat täytyy kai sitten löytää muualta ja yhtäkkiä naudanlihan kotimaasta tulee ihmisoikeusloukkauksen veroinen teko, johon syyllistyneet voisi toimittaa vankilaan. Aina en tunne istuvani oikein naisvaltaiselle alalle, mielipiteeni ja asenteeni "globaaleihin" ongelmiin ei ole oikea. Onneksi sentään jostain löytyy samanmielisiä. "The common element in the university is a stupidity."

Samaan syssyyn puhe siirtyi A-klinikkasäätiön human intrest-kampanjaan, jossa Jari Sarasvuo esittää räyhäävää laitapuolenkulkijaa: http://www.a-klinikka.fi/ajankohtaista/mediakampanja.html. Spottia kuvattiin kamalaksi sosiaalipornoksi. Jälleen oma mielipide- minusta tuo oli mainio; se varmasti herättää paatuneimmankin oikeistopopulistin. Sarasvuon suostuminen moiseen kylläkin hämmentää, media on luonut henkilöstä kuvan paatuneena omanvoitonpyyntiin keskittyneenä guru-hahmona.

Söin ruokani poistuin sanomatta sanaakaan -jokaisella-, jopa heillä on oikeus mielipiteeseensä. Jos minulla ei ole mitään sanottavaa ryömin hiljaa toiseen huoneeseen.