Ja työ on yhtä helvettiä edelleen...

Viime viikkoina on tullut tehtyä töitä enemmän kuin laki sallii. Viime viikot ovatkin olleet antoisia työn kannalta kun suurin osa porukoista on ollut hiihtolomilla vaihtelevia ajanjaksoja. (Ihme, että noita edelleenkin sanotaan hiihto lomiksi, vaikka aika harva sentään hiihtää..) Etenkin se kyylä joka huohottaa niskaani ja syyttää huonosta työnlaadusta. Jotenkin yllättävästi vapauttaa voimavaroja se, että kukaan ei ole jatkuvalla syötöllä arvostelemassa ja nälkättämässä..

Juuri nyt sain tehtyä sen, mikä on ollut pinnan alla jo nämä kaikki viikot. Sanoin päin naamaa, että minulla ei ole aikomustakaan istua palavereissa, joiden tarkoitus hänen mielestään allekirjoittaneen kaiken puolinen mollaaminen esimiesteni silmissä. Joten hän voi aivan rauhassa syyttää minua epäaikuismaisesta työpaikalle sopimattomasta käytöksestä, mutta en meinannut sietää sitä. Esimiesten tehtäviksi jää sitten ratkaista, onko tämä "sopivaa" käytöstä. Vaihtoehdot ovat nähdäkseni nämä: minulle voidaan antaa varoitus ja vaatia minua osallistumaan noihin piinaaviin kokouksiin tai kyseistä henkilöä voidaan moittia hänen epäasiallisesta käytöksestään. Potkuja en voi kuitenkaan näillä perusteilla saada..

En tiedä missä määrin kasaantuneesta rohkeudesta on peräisin toissa viikkoisesta kapakka reissusta, jossa sain uskomatonta tukea ja kannustusta muilta työtovereiltani.. Etenkin yhdeltä esimieheltä. Jopa muissa kuin työasioissa... Mutta voimat vain lisääntyvät, enää en ole uhri.

Tänään en ole söpö, korkeintaan kaunis. Näin käännettynä.